Historiaa
Alexander-tekniikka on australialaisen Frederick Matthias Alexanderin (1869-1955) kehittämä menetelmä, jossa keskeistä on kehon luontaisen tasapainon löytäminen. Tutkimalla reaktioitaan peilin edessä Alexander kehitti havaintojensa perusteella tekniikan, jota hän sovelsi myöhemmin kaikkeen toimintaansa.
F.M. Alexander oli näyttelijä, erikoisalanaan lausuntaillat ja erityisongelmanaan pettävä ääni. Lääkärit kehottivat häntä säästämään ääntään. Se ei auttanut ja hän päätti ratkaista ongelmansa itse.
Alexander tutki itseään peilin edessä ja hän havaitsi puhuessaan jäykistävänsä niskaansa, jolloin hänen päänsä taipui takakenoon. Se painoi hänen kurkunpäätään ja sai hänet hengittämään ilmaa haukkoen. Alexander havaitsi myös, että lausuessaan hän nosti rintakehäänsä, mikä sai selän ja koko vartaloa lyhenemään. Hän huomasi, että hänen käsityksensä omasta asennostaan ja toiminnastaan ei ollut todenmukainen. Kehon "väärinkäyttö" oli siis edennyt niin pitkälle, että hän ei voinut enää luottaa kehonsa viesteihin, omiin tuntemuksiinsa.
Ihminen on kokonaisvaltainen
Aloittaessaan tutkimusprojektinsa Alexander luuli, aikakautensa yleisen
käsityksen mukaisesti, että ihminen on kahtiajakautunut olento, jossa
sielu ja ruumis ovat erillään. Tutkimustensa edetessä Alexander joutui
kuitenkin havaintojensa perusteella muuttamaan näkemystään. Hän oivalsi,
miten voimakkaasti ajatukset vaikuttivat hänen kehoonsa ja toisinpäin.
Alexander teki havainnoistaan seuraavat johtopäätökset:
Mitään ihmisen toimintaa ei voida määritellä pelkästään fyysiseksi tai
pelkästään henkiseksi, vaan kaikessa on kyse koko ihmisestä, vaikka
painopiste voikin olla joko fyysisellä tai henkisellä puolella.
Mitään ihmisen sairautta tai vaivaa ei voi myöskään luokitella pelkästään
fyysiseksi tai pelkästään henkiseksi, vaan kaikissa tapauksissa on kyse
koko ihmisestä.
Liikeet tulevat keveiksi ja ilmaviksi
Alexander huomasi, että ääni toimi parhaiten kun vartalo, erityisesti selkä piteni ja pää suuntasi ylöspäin,
aavistuksen verran etuviistoon. Hän huomasi, että pään, niskan ja selän
välisellä yhteydellä ja tasapainolla oli ratkaiseva merkitys kaiken
muunkin toiminnan kannalta.
Alexander joutui kuitenkin tekemään kovasti töitä, ennen kuin hän pystyi muuttamaan toimintaansa totuttujen, vaikkakin haitallisten tapojen vastaiseksi. Lopulta hän kuitenkin onnistui kehittämään tavan ohjata itseään tietoisella ajatuksella niin, että hän onnistui ylittämään tottumusten voiman. Alexanderin hengitys selkiintyi ja hänen liikkeensä tulivat keveiksi ja ilmaviksi. Hänen maineensa näyttelijänä kasvoi ja hänen vaikuttavaa ääntään kehuttiin.
Vuosien varrella Alexander kehitti tekniikkaansa yhä pidemmälle.
Vähitellen hän luopui näyttelijänurasta ja
keskittyi kokonaan opettamiseen. Hän opetti ensin Australiassa ja
vuodesta 1904 Lontoossa ja Yhdysvalloissa. Maailmassa on nykyään noin
3000 Alexander-tekniikan opettajaa, joista suurin osa Englannissa.
Tekniikkaa voi käyttää kuka tahansa helpottaakseen elämäänsä ja
päästäkseen eroon fyysisistä kivuista ja jännitystiloista. Myös monet
elämänlaatunsa parantamisesta ja itsensä kehittämisestä kiinnostuneet
ovat saaneet paljon apua Alexander-tekniikasta.
Tekniikkaa on opetettu jo yli 50 vuotta maailman johtavissa musiikin ja
esiintyvän taiteen oppilaitoksissa.
Takaisin sivun ylälaitaan